Kaivoin esille muutaman vuoden käyttötauon jälkeen vanhan valurautapadan. Saadessani sen kymmenisen vuotta takaperin alustin padan kaiken taiteen sääntöjen mukaan sian ihralla ja monta vuotta se olikin sitten säännöllisessä käytössä ja hyvällä huollolla. Sitten tuli hetki että pata joutui kaapin perälle kun sen tuotoksia ei enää otettukaan vastaan niin innokkaasti. Voi pata parkaa, yksin ollut kaapissa.

Nyt kaivoin sen taas esiin ja huomasin että kaikki se vuosien vaivannäkö oli kuitenkin kannattanut. Vaikka pata onkin seissyt käyttämättömänä useamman vuoden, senkun laittoi liedelle ja alkoi paistelemaan, ei puhettakaan mistään kiinni palamisista tai käryämisistä tai muista haittatekijöistä. Pitäkää tefloninne, meillä syödään tänään ihanassa, täydellisessä valurautapadassa tehtyä karjalanpaistia (ja valkosuklaa-tuorejuusto-mango-moussea, ei tehty valurautapadassa). Ja lupaan kohdella pataani niin kuin sitä kuuluu. Eli käyttää, käyttää ja käyttää. Koska kun kuluu toiset kymmenen vuotta, pataseni on tuplasti parempi.